Unelmista totta

Kaikki alkoi tanskalaisessa Århusin kaupungissa vuonna 1981, kun Cryosin perustaja Ole Schou näki erikoisen unen jäädytetystä siemennesteestä. Tällä hetkellä Cryos on kansainvälisesti tunnettu siemenneste- ja munasolupankki, joka on tehnyt tuhansista unelmista totta.

Kansainvälinen Cryos toimittaa luovutettua siemennestettä ja luovutettuja munasoluja jäädytettyinä yli 100 maahan ympäri maailmaa. Meillä on maailman suurin tuntemattomien ja tunnettujen luovuttajien kanta. Voimme ylpeydellä kertoa, että meillä on myös hallussamme rekisteröityjen raskauksien maailmanennätys.

Yrityksemme on alusta saakka erikoistunut siemennesteen pakastesäilytykseen. Oosyyttien (munasolun emosolu) vitrifikaatio on ottanut valtavia kehitysaskelia viimeisimpien 10–15 vuoden aikana. Kun tekniikan nähtiin kehittyvän, Cryos laajensi toimintaansa myös luovutettuihin munasoluihin.

Vuonna 2015 Cryos perusti ensimmäisen täysin itsenäisen jäädytettyjen munasolujen pankin Yhdysvaltoihin. Nyt avaamme ensimmäisen munasolupankkimme Euroopassa. Yrityksen visio on edelleen sama: haluamme auttaa lapsettomia toteuttamaan unelmansa.

Kattavasta tutkimus- ja kehitystyöstä huolimatta Cryosin kansainvälinen menestys on ihmisten ansiota: menestyksemme takana ovat Cryosin henkilökunnan lisäksi siemennesteen ja munasolujen luovuttajat sekä tietenkin kaikki ne, jotka ovat luottaneet meihin ja ovat nyt terveiden, iloisten lasten onnellisia vanhempia.

Ole Schou kertoo siitä, kuinka Cryos sai alkunsa:

Ole Schou, founder of Cryos

”En tiedä miksi näin sen unen vuonna 1981. Mutta jostain kumman syystä heti herättyäni tiesin, että minun oli saatava tietää kaikki mahdollinen jäädytetystä siemennesteestä. Siitä tuli minulle miltei pakkomielle, ja halusin lukea kaikki aiheesta kirjoitetut kirjat ja tutkimukset. En osannut kuitenkaan aavistaa, että minusta tulisi aika pian alan johtavia asiantuntijoita, vaikka en ole koskaan opiskellut luonnontieteitä. 

Onnekseni pystyin yhdistämään jäädytetystä siemennesteestä keräämäni tietouden kaupan ja hallinnon ylempään tutkintoon ja perustamaan yrityksen, josta on kasvanut kansainvälinen menestys. Ihmissiemennesteen jäädytyksestä ja säilytyksestä keräämieni tietojen avulla aloitin yhteistyön lääkäreiden ja klinikoiden kanssa, ja he ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhöni ja tuotteeseeni. Yritystoiminnan alkaessa toimisto ja laboratorio toimivat jäädytetyn siemennesteen varastona. Kun luovuttajaohjelmamme käynnistettiin vuonna 1990, kansainvälinen kysyntä kasvoi nopeasti.

Myöhemmin erikoistuimme myös munasolujen vitrifikaatiotekniikkaan. Nyt pystymme auttamaan ihmisiä tulemaan vanhemmiksi kaikkialla maailmassa.”